Galathean uuden tiikkikannen rakentaminen – lue töiden etenemisestä keväällä 2021

Galathea sai uuden tiikkikannen keväällä 2021. Blogissa viimein esittelen mahdollisimman kattavasti kuvien kera tiikkikannen rakentamisen edistymistä keväällä 2021. Kirjoitussarja valmistui lopulta elokuussa 2022. Kirjoitussarjan eri osia voi lukea blogin karusellista. Juttusarjassa esittelen aikanaan muun muassa eri työvaiheet, työkalut, hankkeen kustannukset ja kerron myös vinkkejä hankinnoista. Tekstit voivat vielä täydentyä kuvilla. Tekstejä saatan vielä myös täydentää […]

Galathean piirustus seinälle – yllätyskirje kotiin

Viime syksynä sain mielenkiintoisen yhteydenoton Ruotsista. Veneen entinen omistaja Johan Boström lähetti sähköpostilla viestin ja kertoi omistamiensa aikoinaan Galathean. Hänen tyttärensä oli tutustunut tähän blogiin ja hän välitti tiedon veneen nykyiseisestä olinpaikasta isälleen. Sain pitkän selostuksen veneen vaiheista. Referoin tekstin vielä tänne. Kansion mukana oli muun muassa alkuperäinen piirros, veneen myyntiesite, ohjekirjoja, varustelulistaus hintoineen, eksymätaukukko […]

Kesälomapurjehdus 2016 – purjehdus Suomenlahdella ja Virossa

Galathean kesälomapurjehdus alkoi heinäkuun alussa. Vesillä vierähti runsaat neljä viikkoa. Ensimmäinen viikko alkoi purjehduksella kohti itäisen Suomenlahden kohteita (ensimmäistä kertaa purjehdusurallani). Lyhyesti sanottuna koko viikko oli sateinen ja luoteis- ja pohjoistuuli tekivät matkanteosta välillä aika epämiellyttävää. Seuraavat kaksi viikkoa vierähtivät Virossa. Viimeinen viikko Tammisaaren kansallispuistosta kohti Porkkalaa ja Helsinki. Ohessa purjehdus kuvina ja keskeiset pysähtymispaikat satamissa […]

Synttäripurjehdus Viroon

Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme käyneet purjehdusseurueella aina toukokuun kolmantena viikonloppuna Tallinnassa – yleensä viikkoa ennen kouluvuoden päättäjäisiä. Tämä kerta oli Galahtealle toinen. Kipparilla tuli toukokuussa 40 vuotta täyteen. Mikä olisi parempi tapa juhlia kuin juhlapurjehdus ja juhlat päälle Tallinassa. Perjantaista maanantaihin kestänyt viikonloppu oli oikein antoisa.      

Kausi alkaa nyt

Viime vuoteen verrattuna kausi käynnistyy viikkoa aiemmin. Lähellä oli, että vesillelasku olisi ollut jo vappuna. Kolea sää esti lopulta lakkaukset, joten oli pakko lykätä aloitus muutamalla päivällä Helatorstaihin. Päivä oli mitä hienoin. Perinteiseen tapaan tarvitsin apua ainoastaan maston kantoon kentältä laskuliuskalle. Lasku ja maston asennus sujuivat hyvin yksinkin. Tänäkään vuonna ei juuri vuotoa ollut. Jonkin […]

Vauhtiraidan elvytys

Maalasin kevätkunnostuksessa kylkiraidan valkoisella maalilla. Työ on ollut pitkään tehtävälistalla. Ingrid Kaiserin kirjassa on hieno kuva vuodelta 1966, josta näkee hyvin vauhtiraidan. Kun kyljet ovat maalatut, raita hieman tasapainottaa kylkiä. Katsotaan nyt, miten snobiraita vaikuttaa itse purjehdukseen.

Nimitarrat viimeinen peräpeiliin

Galathean nimeä ei ole aiemmin voinut tietää. Pitkän etsiskelyn jälkeen löysin viimeinen tarravalmistajan, jolta oli kätevä tilata oikeanlainen peräpeilitarra. Pieni yllätys tietysti oli, että ihan Ruotsista saakka piti tilata tarrat. Suomesta en löytänyt palvelua, joka olisi mahdollistanut tilauksen kotikoneelta.Vinylexperten sijaitsee Luulajassa. Etuna oli, että muun muassa fontteja oli paljon ja suunnitteluohjelma oli selkeä. Tilasin noin […]

Galathean sähköremontti 1

Galathean sähköjärjestelmä on aikoinaan ollut hieno ja moderni. Edelleen järjestelmä toimii, mutta se pitää vaan päivittää 2010-luvulle. Aikoinaan kun ostin veneen, siinä ei ollut juuri teknisiä lisälaitteita vhf:ää ja purjehdusmittaristoa lukuunottamatta. Viime vuosien aikana olen asentanut muun muassa jääkaappikompressori, lämmittimen, autopilotin ja karttaplotterin. Kaikki olen vetänyt aikalailla suoraan akkuun kiinni oman sulakkeen kautta, koska rivisulakkeissa […]

Voitto Viaporin Tuopissa 2015

Viimein se tapahtui. Viaporin Tuopissa 2015 Galathea voitti Havsörnen-luokan. Voitto oli iso yllätys ja sitä tietysti juhlittiin Suomenlinnan Varvilahdella purjehduskisojen jatkoilla. Kisapäivänä sää oli erittäin hyvä – aurinko paistoi ja tuuli puhalsi 3-6 metriä sekunnissa. Kisaosuuksissa miehistö pärjäsi erittäin hyvin. Kuten aina, joillakin osuuksilla mentiin hieman nopeammin, toisilla taas hitaammin. Muutamia virheitäkin tuli, mutta niistäkin […]

Kesäyön näkymä – revontulia

Ilta Kotiluodolla sai yllättäviä piirteitä. Ilman oli lämmin. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi noin vartin ajaksi revontulia. Vastaavia en ole koskaan nähnyt Helsingin korkeudella. Ohessa kuvasarja. Päivä oli elokuun 29.  

Arkisto