Galathean piirustus seinälle – yllätyskirje kotiin
Viime syksynä sain mielenkiintoisen yhteydenoton Ruotsista. Veneen entinen omistaja Johan Boström lähetti sähköpostilla viestin ja kertoi omistamiensa aikoinaan Galathean. Hänen tyttärensä oli tutustunut tähän blogiin ja hän välitti tiedon veneen nykyiseisestä olinpaikasta isälleen. Sain pitkän selostuksen veneen vaiheista. Referoin tekstin vielä tänne. Kansion mukana oli muun muassa alkuperäinen piirros, veneen myyntiesite, ohjekirjoja, varustelulistaus hintoineen, eksymätaukukko […]
Kesälomapurjehdus 2016 – purjehdus Suomenlahdella ja Virossa
Galathean kesälomapurjehdus alkoi heinäkuun alussa. Vesillä vierähti runsaat neljä viikkoa. Ensimmäinen viikko alkoi purjehduksella kohti itäisen Suomenlahden kohteita (ensimmäistä kertaa purjehdusurallani). Lyhyesti sanottuna koko viikko oli sateinen ja luoteis- ja pohjoistuuli tekivät matkanteosta välillä aika epämiellyttävää. Seuraavat kaksi viikkoa vierähtivät Virossa. Viimeinen viikko Tammisaaren kansallispuistosta kohti Porkkalaa ja Helsinki. Ohessa purjehdus kuvina ja keskeiset pysähtymispaikat satamissa […]
Synttäripurjehdus Viroon
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme käyneet purjehdusseurueella aina toukokuun kolmantena viikonloppuna Tallinnassa – yleensä viikkoa ennen kouluvuoden päättäjäisiä. Tämä kerta oli Galahtealle toinen. Kipparilla tuli toukokuussa 40 vuotta täyteen. Mikä olisi parempi tapa juhlia kuin juhlapurjehdus ja juhlat päälle Tallinassa. Perjantaista maanantaihin kestänyt viikonloppu oli oikein antoisa.
Voitto Viaporin Tuopissa 2015
Viimein se tapahtui. Viaporin Tuopissa 2015 Galathea voitti Havsörnen-luokan. Voitto oli iso yllätys ja sitä tietysti juhlittiin Suomenlinnan Varvilahdella purjehduskisojen jatkoilla. Kisapäivänä sää oli erittäin hyvä – aurinko paistoi ja tuuli puhalsi 3-6 metriä sekunnissa. Kisaosuuksissa miehistö pärjäsi erittäin hyvin. Kuten aina, joillakin osuuksilla mentiin hieman nopeammin, toisilla taas hitaammin. Muutamia virheitäkin tuli, mutta niistäkin […]
Kesäyön näkymä – revontulia
Ilta Kotiluodolla sai yllättäviä piirteitä. Ilman oli lämmin. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi noin vartin ajaksi revontulia. Vastaavia en ole koskaan nähnyt Helsingin korkeudella. Ohessa kuvasarja. Päivä oli elokuun 29.
Kovaa tuulta ja vauhdikasta menoa
KESÄKAUSI on virallisesti alkanut. Galathea purjehti viime viikonlopun aikana Helsingistä Hankoon. Purjehdusreissu oli kaiken kaikkiaan hieno. Purjehtijalle keli oli hieno: lauantaina puhalsi pohjoistuuli 13 – 15 metriä sekunnissa. Porkkalan selällä pääsin pitkästä aikaa näkemään, mihin veneestä oikein on. Sopivalla purjekerralla (iso reivattu ja keula hieman auki) vene ylin lopussa olleella luoviosuudella jopa seitsemän solmun vauhtiin. Vauhtia […]