Mahongin väri on kaunis!
KEVÄÄN kuluessa veneellä tapahtui yhtä sun toista. Ohessa muutamia kuvaotoksia, jotka kertoo kevään etenemisestä. Tästä alkaa. Kevätaurinkoa venerannassa parhaimmillaan. Muutama tavarakuorma. Kevät käynnistyy aina roudauksella. Mitä tarvitaan lisää? Yksi tuokiokuva. CO-käynnniltä en välttynyt tänäkään vuonna. Kahvitauko päivällä. Puotilan venekerhon kahvia ja anjovisleipiä kului useita annoksia. Tylsä myrkkymaali. Kevätrutiineihin kuuluu aina pohjan huoltomaalaus. Grillihetki rannassa. […]
Istuinlaatikon kunnostus osa II
PERUSTEELLISEN hionnan jälkeen istuinlaatikon mahonkiosat alkoivat punertaa oikeaa sävyä. Epäkesko ja hiomahiiri olivat kovilla, kun hion lakkajämiä ja haalistunutta puuta. Laikkoja kului huomattavasti enemmän, jos ilmankosteus oli korkealla. Ensimmäisenä päivänä laikan sai vaihtaa jo muutaman minuutin hionnan jälkeen. Mahonkipöly paakkuuntui aika herkästi. Laikkoja kuluin hetkessä monta pakettia (Mirka). Toisella kerralla ilman oli hieman lämpimämpi ja […]