Voitto Viaporin Tuopissa 2015

Viimein se tapahtui. Viaporin Tuopissa 2015 Galathea voitti Havsörnen-luokan. Voitto oli iso yllätys ja sitä tietysti juhlittiin Suomenlinnan Varvilahdella purjehduskisojen jatkoilla. Kisapäivänä sää oli erittäin hyvä – aurinko paistoi ja tuuli puhalsi 3-6 metriä sekunnissa. Kisaosuuksissa miehistö pärjäsi erittäin hyvin. Kuten aina, joillakin osuuksilla mentiin hieman nopeammin, toisilla taas hitaammin. Muutamia virheitäkin tuli, mutta niistäkin selvittiin. Puolta tuntia ennen kisaa ison nostimen vinssi lähti jopa irti mastosta. Saatiin kuitenkin purje ylös. Ohessa muutamia kuvaotoksia kisasta.

Otokset ovat pääasiassa minun ottamiani ja pari kuvaa sain gastin kaverilta. Sail and Sea -sivustolla on lisää kuvia – mukana on pari kuvaa Galatheasta.

 

WP_20150815_001

Viaporin Tuopin lähdön tunnelmia. Taas kerran starttiviivan tuntumassa parveili kymmenittäin veneitä.

 

WP_20150815_009

Spinnun virittelyä pian lähdön jälkeen.


 

WP_20150815_003

Juhlavaa menoa – spinnu nousi ylös pian ensimmäisen käännöksen jälkeen Katajanokan edustalla. Pientä sähläystä oli, mutta ylös saatiin.

 

WP_20150815_002

Keulagasti virittelee sivutuulilegillä spinnua purjehduskuntoon.

 

 

WP_20150815_005

Sitloodan gastit paioillaan. Miehistö pukeutui Varustelekasta ostettuihin Telnyashka-paitoihin.

Galathea Viaporin Tuopissa

Galathea Suomenlinnan edustalla Länsi-Mustan kohdalla.

 

 

WP_20150816_002

Suomenlinnan Varvilahdelle ahtautui kisan jälkeen yli sata venettä. Ilma oli mitä mahtavin.

 

 

WP_20150815_030

Kippari tuuletta voittoa – palkinnoksi tuli skumppaa, Viaporin tuoppi (tosin vm. 2014) ja mainetta.

 

 

WP_20150815_039

Vuonna 2015 kisassa mukana oli kuusi venettä. Viime vuoden voittajat jäivät toiseksi.

 

 

WP_20150816_006

Voiton mitali – tietysti puuta.

 

Kesäyön näkymä – revontulia

Ilta Kotiluodolla sai yllättäviä piirteitä. Ilman oli lämmin. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi noin vartin ajaksi revontulia. Vastaavia en ole koskaan nähnyt Helsingin korkeudella. Ohessa kuvasarja. Päivä oli elokuun 29.

Auroraborealis


Auroraborealis2

 

Auroraborealis4

Havsörnen I & II -veneitä myynnissä muutamia Suomessa ja Ruotsissa

Ruosin Blocket.se-sivustolla ei ole toistaiseksi yhtään Havösörnen-venettä myynnissä. Olle Enderleinin suunnittelemia veneitä on puolestaan useita myynnissä, sekä puisia että lasikuituisia.

Suomessa Havsörnen veneiden 2-mallia on tarjolla yksi. Ilmoituksen tiedot, mm. mitat, on laitettu vähän epätarkasti ilmoitukseen.

Pikkusisaria on tarjolla kaksi: Miranda ja Hvittis.

Ruosissa Sail Yacht Society -verkkosivulla on myynnissä useita puuveneitä. Yksi niistä on HÖ2 S/Y Gaia. Kannattaa kurkata. Kyse on erittäin hienosta yksilöstä!

Päivitetty 27.4.2022

GALATHEAN kevättyöt käynnistyivät viikonvaihteen aikana. Vähitellen edellisvuosien uurastus alkaa tuotaa tulosta. Tänä keväänä luvassa on vain puuosien huoltolakkaus ja myrkkymaalin levitys. Teknisellä puolella on hieman laitettavaa, mutta vaikuttaa siltä, että kevättöihin kuuluun huomattavasti vähemmän aikaa verrattuna viime kevääseen.

Kevät etenee vauhdilla. Vene kuivuu myös, joten olisi pieni kiire saada vene veteen. Toivottavasti onnistuu pian vapun jälkeen.

Markkinapaikka päivitetty

Galathean markkinapaikalla myynnissä paljon erilasia venevarusteita. Nyt myynnissä: Airamin 12v/220w kylmälaukku sekä noin 15 kg naara-ankkuri sekä Galathean vanhoja purjeita: iso rullagenua sekä pienempi genua vaijerikiinnityksellä.

Markkinapaikalle pääset tästä.

Arkisto