Havsörnen II
STOREBRON telakka valmisti Havsörnen II -veneet 1964–1968. Viiden vuoden aikana valmistui yhteensä 70 veneen sarja. Suunnittelusta vastasi Olle Enderlein. Aiemmin hän oli piirtänyt veistämölle 30-jalkaisen pikkusisar Havsörnen I:n. Niitä valmistettiin myös 70 veneen sarja 1962–1964.
Veistämön mallistoon kuului seitsemän erilaista purjevenettä. Niiden valmistus loppui vuonna 1984. Nykyisin Storebro valmistaa vain moottoriveneitä. Veneen piirustuksista olen kirjoittanut tarkemmin täällä.
Suunnittelussa huomioitiin kolme pääasiaa: tilavuus, mukavuus ja merikelpoisuus.
Veneen runko on rakennettu hondurasmahongista. Kölipuut ja kaaret ovat tammea. Jokaiseen veneeseen rakennettiin paksu teak-kansi (bankokteak) mahonkivanerin päälle. Erikoista kannen rakentamisessa on, että rimat on kiinnitty tiiviisti yhteen poikittaisilla ruuveilla. Pitkä eväköli takaa vakaan purjehduksen. Kölin pääpaino sijaitsee maston kohdalla.
Veneen linjat
Muodoiltaan Havsörnen on hyvin kaunis ja sulavalinjainen. Salongin katto-osa on pitkä ja veneen tunnistaa helposti neljästä ikkunasta sekä kannen kolmesta tuuletustorvesta. Kapea perä nousee voimakkaasti ylös pian peräsimen kohdalta. Keula on vahva ja viiston muotoinen.
Istuinlaatikkon seinät sekä salongin kattosan sarjat ovat mahonkia. Lasikuitua on käytetty ruffin katossa ja istuinlaatikon pohjassa. Istuinlaatikko on erittäin tilava. U-muotoinen istuinkaukalon ansiosta sen keskellä voi satamassa asentaa ison mahonkisen pöydän, jonka ääressä voi illastaa kuuden hengen voimin. Kaukalon noin kahden metrin pituisilla penkeillä on tilaa istua ja ottaa vaikka nokoset.
Molempien istuinlaatikoiden alla on runsaasti tilaa varusteille. Moottorin hallintalaitteet sijaitsevat paapuurin puolella. Peräluukun alla on myös runsaasti tilaa muun muassa ankkurille, köysille ja purjeille.
Ohjaus hoituu pinnalla, jonka nivelkohta on keskellä istuinlaatikkoa. Purjeet jalustetaan kolmelle vinssille. Perässä keskellä sijaitsevaa kolmatta vinssiä voi hyödyntää etenkin pallopurjepurjehduksessa.
Masto on muodoltaan suorakaide ja materiaaliana on käytetty kuusta. Masto on toppirikattu. Siinä on yksi saalinkipari. Masto seistoo tukevasti kannella teräksisen mastonjalustan päälle. Masto on tuettu molemmilta sivuilta kolme vaijerilla sekä etu- ja takastaagilla.
Havsörnen II -sisustus
Sisustus on rakennettu mahongista ja turkkilaudat ovat teakkia. Veneen salonki on erityinen. Styyrpuurin puolella oleva U-mallin sohva luo tilantuntua. Keskellä on säädettävä hissipöytä, jonka voi nostaa yöksi katonrajaan. Pentteri sijaitsee paapurin puolella ja tilaa on varattu kaasuliedelle, tiskialtaalle ja jääkaaapille sekä vaatenaulakolle. Astiolle ja tavaroille on varattu useita vetokaappeja ja laatikoita.
Veneen varustukseen kuuluivat myös kuuden hengelle Rörstrandin ja Kostan valmistaman astiaston (lasit, posliinit ja aterimet) Alkuperäisessä veneessä jääkaappina toimi rosteriteräsinen “jäälaatikko”. Jääkaapin pohjalle nostettiin iso jääkuutio. Jääkaapin pohjasta lähtevä letku ohjasi sulamisvedet pilsiin.
Dieselmoottori sijaitsee salongin keskellä, sohvan alapuolella. Havsörnen II -veneisiin asennettiin alunperin Tiny Tot -hiilikamina (esimerkkikuva). Lämmittimen ympärystö on vuorattiin teräspellillä. Savupiipun läpivienti on suoraan kaminan yläpuolella.
Salongin takana on kaksi pistopunkkaa. Oikealla puolelle on asennettu purjehdusinstrumentit. Punkan yläpuolella on ulosvedettävä karttapöytä. Punkkien alla on tilaa varusteille. Portaiden takana on naulakkotilaa. Istuinlaatikon alla on polttoainetankki. Tilaa riittää reilusti noin kolmelle purjepussille
Salongin jälkeen on WC ja pesuallas. Keulassa on v-vuode ja tilaa on kahdelle hengelle. Keulasta pääsee portaiden avustuksella kannelle.
Sisätilojen tuuletus järjestyy kolmen venttiilin avulla. Ensimmäisen sijaitsee keulasalongissa ja kaksi muuta välitilassa.
Havsörnen II -veneitä markkinoitiin myös “Imperial Cruiser” -nimisinä. Venepalstoilla veneen voi löytää nimellä “Sea Eagle II”.
HAVSÖRNEN II FAKTA:
Pituus: 10,36 m
Leveys: 2,95 m.
Paino: 5,2 tonnia (köli 2,3 t)
Runko: Mahonkia
Purjepinta-ala: 44 m2
Maston korkeus: 12,35 m
Valmistusvuodet: 1964-1968 Storebro Bruk
Määrä: 70
Lähteet:
Gelin, Curt: 700 segelbåtar i test : bakgrund, egenskaper, omdömen (Norstedts)