Blueprints
GALATHEAN alkuperäiset piirustukset eivät ole säilyneet tallessa. Monet Storebro Bruk -veistämöllä valmistettujen purjeveneiden alkuperäiset piirustukset tuhoutuivat veistämön palossa 1970-luvulla.
Galathean alkuperäisen puolimallipiiroksen (nro. 352 – 18, skaala 1:4o) sain käsiini syksyllä 2016. Veneen aiempi omistaja otti minuun yhteyttä ja hän lähetti kansion, joka sisälsi paljon alkuperäisiä venepapereita. Joukossa oli oheinen piiros. Lisäksi mukana oli eksymätaulukko, pelastuslautan esite, purjehdusinstrumenttien alkuperäisiä ohjekirjoja ja alkuperäinen varustelista hintoineen. Hieno setti! (Edit: kappale ja kuva lisätty maaliskuussa 2017)
Ruotsalaisten purjeveneiden piirroksiin voi tutustua Tukholmana merihistoriallisessa museossa. Museon arkisto on maan kattavin. Valokuvakokoelmaan ja piirusarkistoon voi tutustua myös internetin välitykselle. Arkistoon on myös talletettu useita Olle Enderleinin piirtämien veneiden piirustuksia. Tallessa on satoja piirustuksia. Enderleinin kuoleman jälkeen vuonna 1997 hänen vaimonsa Gita Enderlein luovutti museolle koko piirustusarkiston.
Valitettavasti Havsörnen II -veneen tarkkoja piirustuksia museolla ei ole tallessa. Oheiset museon piirustukset ovat oikean suuntaiset, mutta esimerkiksi peräsin on vääräntyyppinen oheisessa piirustuksessa. Negatiivista peräpeiliä venessä ei kuitenkaan ole. Veneen muut muodot kyllä täsmäävät. Oikeasta mainospiiroksesta saa oikein käsityksen muun muassa peräsimen muodostoa.
1996:10:383:
Linkit lähteisiin:
Samlingar – Sjöhistoriska museet
Statens maritima museer kulturhistoriska databaser
TUORE piirustus lisätty! Oheinen sivuprofiilikuva on alunperin julkaistu Havsörnen II “Petronellan” taannoisilla sivuilla. Veneen nykyistä edeltävä omistaja antoi ystävällisesti oheisen kuvan käyttööni. Alkuperäiset piirustukset on myös skannut ja luovutettu myös Ruotsin merihistorialliseen museoon. (4.6.2012)
UUSI piirustus lisätty (16.8.2012)
Olen saanut oheisen kuvan käyttöön s/y Bonheurin omistajalta Matti Rautiolta.