Galathean uuden tiikkikannen rakentaminen – lue töiden etenemisestä keväällä 2021
Galathea sai uuden tiikkikannen keväällä 2021. Blogissa viimein esittelen mahdollisimman kattavasti kuvien kera tiikkikannen rakentamisen edistymistä keväällä 2021. Kirjoitussarja valmistui lopulta elokuussa 2022. Kirjoitussarjan eri osia voi lukea blogin karusellista. Juttusarjassa esittelen aikanaan muun muassa eri työvaiheet, työkalut, hankkeen kustannukset ja kerron myös vinkkejä hankinnoista. Tekstit voivat vielä täydentyä kuvilla. Tekstejä saatan vielä myös täydentää […]
Galathean piirustus seinälle – yllätyskirje kotiin
Viime syksynä sain mielenkiintoisen yhteydenoton Ruotsista. Veneen entinen omistaja Johan Boström lähetti sähköpostilla viestin ja kertoi omistamiensa aikoinaan Galathean. Hänen tyttärensä oli tutustunut tähän blogiin ja hän välitti tiedon veneen nykyiseisestä olinpaikasta isälleen. Sain pitkän selostuksen veneen vaiheista. Referoin tekstin vielä tänne. Kansion mukana oli muun muassa alkuperäinen piirros, veneen myyntiesite, ohjekirjoja, varustelulistaus hintoineen, eksymätaukukko […]
Kesälomapurjehdus 2016 – purjehdus Suomenlahdella ja Virossa
Galathean kesälomapurjehdus alkoi heinäkuun alussa. Vesillä vierähti runsaat neljä viikkoa. Ensimmäinen viikko alkoi purjehduksella kohti itäisen Suomenlahden kohteita (ensimmäistä kertaa purjehdusurallani). Lyhyesti sanottuna koko viikko oli sateinen ja luoteis- ja pohjoistuuli tekivät matkanteosta välillä aika epämiellyttävää. Seuraavat kaksi viikkoa vierähtivät Virossa. Viimeinen viikko Tammisaaren kansallispuistosta kohti Porkkalaa ja Helsinki. Ohessa purjehdus kuvina ja keskeiset pysähtymispaikat satamissa […]
Synttäripurjehdus Viroon
Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme käyneet purjehdusseurueella aina toukokuun kolmantena viikonloppuna Tallinnassa – yleensä viikkoa ennen kouluvuoden päättäjäisiä. Tämä kerta oli Galahtealle toinen. Kipparilla tuli toukokuussa 40 vuotta täyteen. Mikä olisi parempi tapa juhlia kuin juhlapurjehdus ja juhlat päälle Tallinassa. Perjantaista maanantaihin kestänyt viikonloppu oli oikein antoisa.