Kesäyön näkymä – revontulia

Ilta Kotiluodolla sai yllättäviä piirteitä. Ilman oli lämmin. Yhtäkkiä taivaalle ilmestyi noin vartin ajaksi revontulia. Vastaavia en ole koskaan nähnyt Helsingin korkeudella. Ohessa kuvasarja. Päivä oli elokuun 29.  

GALATHEAN kevättyöt käynnistyivät viikonvaihteen aikana. Vähitellen edellisvuosien uurastus alkaa tuotaa tulosta. Tänä keväänä luvassa on vain puuosien huoltolakkaus ja myrkkymaalin levitys. Teknisellä puolella on hieman laitettavaa, mutta vaikuttaa siltä, että kevättöihin kuuluun huomattavasti vähemmän aikaa verrattuna viime kevääseen. Kevät etenee vauhdilla. Vene kuivuu myös, joten olisi pieni kiire saada vene veteen. Toivottavasti onnistuu pian vapun […]

Tunnelmia Viaporin Tuoppista 2014

Viaporin Tuoppi 2014 purjehduskisa puupurjeveneille käytiin elokuun kolmantena viikonloppuna. Eri puolelta Itämerta kisaan osallistui lähes kaksisataa venettä. Omassa Havsörnen-luokassa kisasi yhteen seitsemän venettä, kolme kakkosta ja neljä ykköstä. Koko kisa voitto tällä kertaa meni lahden taakse Kalevi jahtklubin Argitta-veneelle kipparina Mart Vernik. Tälläkin kertaa tasoitukset laskivat monen veneen loppullista ajoaikaa. Kakkosten ”luokassa” käytiin erittäin tasainen […]

Kovaa tuulta ja vauhdikasta menoa

KESÄKAUSI on virallisesti alkanut. Galathea purjehti viime viikonlopun aikana Helsingistä Hankoon. Purjehdusreissu oli kaiken kaikkiaan hieno. Purjehtijalle keli oli hieno: lauantaina puhalsi pohjoistuuli  13 – 15 metriä sekunnissa. Porkkalan selällä pääsin pitkästä aikaa näkemään, mihin veneestä oikein on. Sopivalla purjekerralla (iso reivattu ja keula hieman auki) vene ylin lopussa olleella luoviosuudella jopa seitsemän solmun vauhtiin. Vauhtia […]

Mahongin väri on kaunis!

KEVÄÄN kuluessa veneellä tapahtui yhtä sun toista. Ohessa muutamia kuvaotoksia, jotka kertoo kevään etenemisestä. Tästä alkaa. Kevätaurinkoa venerannassa parhaimmillaan.  Muutama tavarakuorma. Kevät käynnistyy aina roudauksella. Mitä tarvitaan lisää? Yksi tuokiokuva. CO-käynnniltä en välttynyt tänäkään vuonna. Kahvitauko päivällä. Puotilan venekerhon kahvia ja anjovisleipiä kului useita annoksia.  Tylsä myrkkymaali. Kevätrutiineihin kuuluu aina pohjan huoltomaalaus.   Grillihetki rannassa. […]

Aivan mahtavaa!

Ensipurjehdukselle pääsin viimein viime sunnuntaina. Kaikki tuntui olevan kunnossa. Ei tullut yllätyksiä. Helsingissä oli kerrassa upea purjehdussää. Tuuli kaakosta ja oli lämmintä. Merilounaus maistui. Samanlaista säätä odotan juhannukseksi, jollon alkaa kesäloma. Suunnaksi otan silloin lännen.

Kylmää riittää – kompressorin asennus veneeseen

GALATHEAN ”jäälaatikko” sai uuden lisävarusteen kevään aikana. Tuunasin vanhan kylmäboxin toimivaksi jääkaapiksi. Rosteripellistä ja selluvillasta valmistettu laatikko on ollut oman aikakautensa tuote. Sen pohjalle on laitettu iso jääpala, joka on pitänyt tuoretuotteet tovin aikaa kylmänä. Jään sulamisvesi on valunut pilssiin oma poistorööriä pitkin. Tilasin Saksasta Waecon CU-55 kylmäkomressorin. Pakettiin sisältyi L-lauhdutin. Ostos oli neljänneksen halvempi […]

Kevät kolkuttelee ovella

Kevät on aikaisessa Helsingissä. Kevättyöt käynnistyivät kunnolla huhtikuun ensimmäisellä viikonloppuna. Edessä on reilun kuukauden puristus. Puotilahden viimeisetkin jäidenrippeet lähtivät eilen. Kova länsituuli vauhditti meren aukenemista. Ensimmäisenä kevätkunnostuspäivänä rantaa piti raahata melkoinen tavaramäärä.   Kevään suurtöisin urakka on parraslautojen kuunnostus. Lakan poistaminen ja puuosien hionta vievät aikaa. Venepäivän kahvihetki palkitsee. Rakensin töiden helpottamiseksi isohkon pukin.

Havsörnen-veneilijöille oma ryhmä Facebookissa

FACEBOOKIIN on perustettu ryhmä: Havsörnen I & II -purjehtijat. Ryhmä on tarkoitettu kaikille suomalaisille Havsörnen-veneiden kippareille, gasteille ja ystäville. Ajattelin perustaa ryhmän, jotta Havsörnen-veneillä liikkuvat voisivat paremmin vaihtaa kuuulumisia ja mietteitä veneilystä.Itse olen ainakin havainnut, että monet II-veneet ovat vuosien saatossa muuttuneet eri omistajien käsissä. Myös veneiden varustelu pohdituttaa. Mihin asentaa lämmintin, mihin jääkaapin uusi […]

Puuvenenlehti Puu & Knaapin uusin juttu

GALATHEAN VERKKOSIVULLA on julkaistu uusi puuvenejuttu: ”Puuvene vailla vertaistansa” Puu & Knaapin uusin juttu kertoo Pankojärven veneestä ja venepuuseppä Jouni Hassisesta. Tapasin Hassisen viime keväänä Vene 2013 -messuilla ja juttu sai siellä alkunsa. Alkuperäisiä kuvia ei ole sivulla julkaistu, mutta alkuperäisestä lehdestä on muutamia kuvaotteita. Antoisia lukuhetkiä!  

Arkisto